Rimakatto

Monet pitävät puunvärisestä sisustuksesta, ja Ylva ja Viet Salomäki-Tran:lle rimakatto oli ensisijainen valinta heidän koivunväriseen keittiöönsä. Esitimme joitakin kysymyksiä Ylvalle heidän suunnittelemastaan unelmiensa rimakatosta, jonka materiaalina on kuusi.

1) Mistä saitte idean ja inspiraation tehdä rimakaton?

– Pidämme puupiirteistä kodissa ja  päätettyämme että haluamme keittiön materiaaliksi koivun, aloimme mietti minkälaisen katon haluaisimme, sillä meillä on avokeittiö. Olin aikaisemmin nähnyt kuvia sisustuslehdissä jossa oli rimakattoa, ja kiinnostuin siitä. Säleinen katto on myös parempi akustiikaltaan, ja vähentää kaikua huoneessa jossa on korkea katto.

2) Onko teillä rimakatto kaikissa huoneissa?

– Ei. Meillä on se vain keittiö/olohuoneessa.

3) Miten rakentaminen sujui?

– Olimme lukeneet siitä kuinka paljon rimakaton laittaminen maksaa ja tulimme hieman lannistetuiksi, sillä huomasimme että se on aika kallis katto. Mutta mikään muu kattomateriaali ei tuntunut oikealta meidän keittiö/olohuoneeseemme, ja kysyimmekin siksi Bohouselta voisivatko he mahdollisesti tehdä sellaisen. Ja kyllähän se sopi. Muutamien pohdintojen jälkeen lopulta keksimme miten haluaisimme että se rakennetaan.

4) Mitä materiaalia kattonne on?

– Valitsimme vähän valkoiseksi kuullotetun kuusen rimojen materiaailksi, niin että katto sopi yhteen keittiön kanssa.

5) Kuinka leveitä täysipuiset rimat ovat?

– Rimat ovat 30  x 30 mm ja ne on asetettu 16 millimetrin välein.

6) Minkälaisen tunnelman rimakatto luo?

– Suurin osa vieraistamme ovat olleet sitä mieltä, että keittiö/olohuoneessamme on vaimeammat äänet, ja että se antaa mukavan tunnelman. Olemme samaa mieltä.

7) Miten se sopii muuhun sisustukseen?

– Se sopii oikein hyvin keittiöön.

8) Vaimentaako se ääniä jollakin tavalla?

– Kyllä.

9) Oletteko tyytyväisiä lopputulokseen?

– Kyllä olemme.

10) Kenelle suosittelisitte rimakaton hankkimista?

– Jos haluaa luonnollisia piirteitä sisustukseen ja vähentää kaikua tilassa, jossa on korkea katto.

 

Detalj av ljust ribbtak i gran

Rimakatto vähentää kaikua ja antaa lämpimän tunnelman.

 

Ljust ribbtak i vardagsrum och kök

Rimakatto luo hienon eheyden olohuoneen ja keittiön välille

Facebook
Twitter
LinkedIn
Pinterest