Tutustu Villa Hagmanin unelmataloon

1) Ketä kuuluu Hagmanin perheeseen?

Hagmanin perhe koostuu äiti Alicesta, isä Simonista ja viisivuotiaasta Lydiasta, nelivuotiaasta Leonasta ja kohta kaksi vuotta täyttävästä Isakista. Pieni pikkuveli on myös tulossa huhtikuussa!

2) Miten ja milloin valitsitte tonttinne? Miksi halusitte asettua asumaan Lepplaxiin, alueelle jota ei edes löydy Google Mapsista? Kuinka iso tontti teillä on?

Simon on kasvanut Lepplaxissa, tosin se ei silti ollut mikään itsestäänselvyys että rakentaisimme kotimme juuri sinne. Satuimme kuulemaan tutuiltamme, että siellä oli tontti myytävänä. Paikka on mielestämme kaunis, joten soitimme tontista heti ja saimme myyjältä positiivisen vastauksen. Ostimme tontin jo syksyllä 2017, mutta jouduimme odottamaan rakentamisen aloittamista siksi että asuimme muilla paikkakunnilla ja opiskelimme.

3) Kerro maatöistä joita teille on tehty?

Tonttimme maaperä koostuu pääasiassa savesta, jonka päälle ei ole mahdollista rakentaa, joten meidän täytyi tehdä täydellinen maamassanvaihdos. Savi kaivettiin pois kuuden metrin syvyyteen asti ja täytettiin kivirouheella ja muulla vankalla materiaalilla.

4) Miten olette asuneet aiemmin?

Olemme asuneen vuokra-asunnoissa Kokkolassa, Vaasassa, Tampereella ja Ahvenanmaalla. Olemme opiskelleet ja työskennelleet kaikissa näissä paikoissa.Tällä hetkellä olemme Kokkolassa vuokralla omakotitalossa, joka on parempi kuin kerrostaloasunto, koska meillä on kolme lasta ja tarvitsemme enemmän tilaa. Odotamme innolla että pääsemme muuttamaan omaan kotiimme maalle, jossa meillä on paljon tilaa sekä ulkona että sisällä.

5) Millaisia hyviä ja huonoja puolia tontissanne on?

Hyvät puolet: Suuri rantatontti länteen. Aurinko paistaa taloon koko ajan, joka tekee talosta valoisan, ja se on ihanaa. Suuri tontti (9500 m2) suo monia mahdollisuuksia. Lapset ovat lähellä kavereitaan.

Huonot puolet: Koska tontti on sisämeren ja pellon välissä, siellä tuulee usein paljon. Kouluun on myös 2,6 km matkaa, joten lapset joutuvat pyöräilemään pidemmän matkan.

6) Millainen maasto ja lähiympäristö on?

Tonttia ympäröi Luodonjärvi, pelto, puro ja kuusimetsä: kaunis paikka siis. Maasto on kauttaaltaan aika tasaista.

7) Mistä saitte inspiraation rakentaa unelmakotinne vuosisadan vaihteen tyyliin?

Talon rouva on aina pitänyt vanhanajan taloista, ne ovat kodikkaita ja niissä on lämmin henki. Eniten inspiraatiota olemme saaneet eri taloista Instagramissa. Alice on suunnitellut ja piirtänyt talon itse, Bohouse viimeisteli piirrokset.

8) Mitä tyyli merkitsee teille? Millaisen väriskaalan olette valinneet? Millaisista materiaaleista pidätte?

Valitsemamme talon tyyli luo kodikkaan ja lämpimän tunnelman, kuten jo mainitsimme. Yksinkertaisesti vain pidämme siitä. Talon väri on valkoinen, tiilenpunaisella katolla. Talon sisällä käytetään aika neutraaleja värejä. Esimerkiksi keittiö on vaalean harmaa, osaan seinistä tulee tapetteja ja osa maalataan. Materiaalina pidämme eniten puusta, ja tästä syystä myös julkisivumme on puuta; vinyyliverhous pystysuunnassa vanhan ajan tyyliin.

9) Mitä teille tarkoittaa modernin ja perinteisen yhdistäminen?

Pidämme enemmän perinteisestä tyylistä, ja kaikesta mikä on enemmän ”vanhan ajan” tyyliä, mutta tietysti meiltä löytyy moderneja mukavuuksia.

10) Minkälaisia räätälöityjä sisustusratkaisuja olette valinneet teidän kotiin? Kertokaa yksityiskohdista, joista erityisesti pidätte kodissanne?

Koska Alice on suunnitellut talomme, on meillä ainoastaan räätälöityjä ratkaisuja. Erityisesti olemme tyytyväisiä julkisivuumme ja siihen, miltä ikkunat näyttävät, eteisen kattokorkeuteen, vaaleanharmaaseen väriin, maalaisromanttiseen keittiöömme ja kaakeliuuniin joka tulee niin mukavasti lämmittämään.

11) Voitteko kertoa keittiöstänne lisää? Kuka on suunnitellut keittiönne ja minkälaisia ratkaisuja teillä on siellä?

Keittiömme on tavallinen L-keittiö maalaisromanttisella tyylillä ja vaaleanharmaa väriltään. Pinnoilla on kauniit kehykset, joka tuo enemmän vanhan ajan tunnelmaa. Jääkaappi ja pakastin sekä astianpesukone ovat integroituja, mistä pidämme. Lisäksi meille tulee niin sanottu ”aamiaiskaappi” jonne voi piilottaa kaikkea mitä ei halua olevan pinnoilla näkyvillä. Huusholli Kokkolassa on suunnitellut keittiömme.

12) Mistä kuulitte Bohousesta ja miten valitsitte Bohousen yhteistyökumppaniksenne?

Bohouse oli ennestään meille tuttu, olimme kuulleet yrityksestä hyvää ja tiesimme että sekä suunnittelijat että rakentajat tekevät hyvää työtä. Bohousella on konsepti joka on asiakkaalle helppo, he hoitavat kaiken byrokratian ja asiakkaalla on paljon mahdollisuuksia tehdä erilaisia valintoja rakennusprosessin suhteen. Lisäksi tämän kaiken saa kohtuulliseen hintaan.

13) Minkä palvelun valitsitte ja miksi? Kuinka iso talostanne tulee?

Valitsimme levyvalmiin talon (ulkopuolikin täysin valmiiksi) ja autotallin tuuli- ja vesitiiviiksi. Halusimme talon aika pitkälle valmiiksi, sillä meillä ei ole rakentamisesta juurikaan kokemusta ja elämämme on aika täyttä töiden ja perheen parissa. Talomme on 157 m2 pinta-alaltaan, josta alakerta vie 104 m2. Alakerrassa on keittiö, olohuone, kaksi makuuhuonetta, eteinen, pieni wc, kodinhoitohuone ja saunallinen kylpyhuone. Yläkerrassa on kylpyhuone, kamari sekä kolme makuuhuonetta (ja on myös optio rakentaa neljä makuuhuonetta lisää tarpeen vaatiessa).

14) Mitkä ovat suurimmat edut siinä että rakentaa paikan päällä ja räätälöidysti?

Se, että koko rakennusprosessin ajan pystyy tekemään pieniä muutoksia. Lisäksi asiakkaana on mahdollista tehdä aika paljon itse, ja tällä tavalla vähentää kustannuksia. Räätälöity omakotitalo oli meille aivan pakollinen hankinta, sillä emme oikein olleet tyytyväisiä tarjolla olleiden valmiiden talopakettien pohjaratkaisuihin.

15) Milloin rakennusprojektinne alkoi ja milloin pääsette muuttamaan sisään?

Maapohjatyöt alkoivat tontillamme 19.10.2020, perustukset valettiin 30. lokakuuta. Talo nousi paikalleen 16. marraskuuta. Sen jälkeen on kaikki edennyt todella vikkelästi ja toiveenamme on, että sisäänmuutto olisi maalis–huhtikuun vaihteessa. Rakennusaika ei ole yhtä pitkä kuin mihin olimme varautuneet, joka on iso plussa.

16) Teillä on upea ja iso tontti. Mitä aiotte tehdä tontillenne?

Unelmoimme maalaisidyllistä: että meillä olisi oma pikku maalaispiha kanojen, pupujen, kissan ja koiran kera. Näiden lisäksi meille tulee lampaita kesän ajaksi, jotka pääsevät laiduntamaan saarelle joka on soutumatkan päässä rannaltamme. Aiomme tietenkin myös viljellä ja kylvää tontillamme, laitattaa ison ruohoalueen sekä leikkipaikan lapsille. Saadaksemme lisää maalaistunnelmaa aiomme myös rakentaa riukuaidan aitaukseksi osan tontin ympärille. Joidenkin vuosien päästä aiomme myös ruopata ja laitattaa kunnon hiekkarannan.

Share on facebook
Facebook
Share on google
Google+
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn
Share on pinterest
Pinterest